Piti hieraista silmiäni kaksi kertaa kun huomasin että viime blogitekstistä on jo kaksi vuotta aikaa mutta uskottava se oli. Harmi sinänsä koska mielessä on pyörinyt monta kertaa bloggaukseen sopivia aiheita ja juttuja.
Paljon on ehtinyt tapahtua kahdessa vuodessa; väliaikainen työpaikan vaihdos ja toteutin viimeinkin suuren ja pitkäikäisen haaveeni siirtolapuutarhamökin hankkimisesta. Se oikea löytyi kaikkien ennakko-odotusten vastaisesti Espoon perukoilta Niipperistä. Mukavuus voitti. En sitten löytänytkään itsestäni piilevää remonttireijaa vaan mökkimme on ihan upouusi joten remontteja ei toivottavasti tarvitse täällä tehdä vähään aikaan. Olin kiertänyt Helsingissä siirtolapuutarhamökkejä ihan hengähdyksiin saakka ja kerta toisensa jälkeen huomasin epäröiväni urakan edessä. Mökit olivat kyllä suloisia ja rakkaudella vaalittuja mutta en kertakaikkiaan osannut nähdä itseäni kömpimässä aamuyöllä huussiin sadan metrin päähän tai valvomassa rakennustöitä. Haave siis realisoitui ajatukseen, että puutarhahommiin kyllä kykenisin mutta en rakennushommiin.
Mökin myötä blogiinkin tulee uusi ulottuvuus: mökkeily. Ja kierrätys. Tottakai. Mökin hankkiminen sinänsä oli jo iso ponnistus ja siihen päälle vielä sisustaminen vessapaperitelineestä lähtien. Verhotankojakaan ei ollut valmiina. Olin jo entuudestaan facebook kirppariryhmien vakikäyttäjä mutta näin suuren urakan edessä piti ottaa avuksi myös www.tori.fi sivusto.
Kirjoitan blogissa tänä kesänä seikkailuista kierrätyksen ja kestävän kehtyksen maailmassa ja seuraan hyötykasviviljelmäni edistymistä.
Valkoinen, tottakai. Kaikki jotka minut tuntevat, tietävät miten paljon pidän valkoisesta! Olihan se ihan itsestäänselvyys että valitsisin valkoisen mökin. Vaihtoehdot olivat valkoinen, musta, punainen tai keltainen. Varasimme valkoisen. Innolla odotin jo sisustamista ja pihasuunnittelua. Näin sieluni silmillä vaaleanpunaiset, pinkit ja valkoiset ruusut ja pionit valkoisen mökin pihalla, ah!
Vaan kuinka sitten kävikään?! Melkein oli jo nimi paperissa kun aloinkin epäröimään. En värin vuoksi mutta sijainnin. Valkoinen mökki kun oli jotenkin niin ''esillä'' (uusi alue on muutenkin kuin akvaarioelämää) että viime tipassa vaihdoin ja niin meistä tulikin mustan mökin onnellisia uusia asukkaita. Päätöstä helpotti suunnattomasti myös se, että näitä mökkejä vuokrataan. Mikäs sen mukavampaa? Pääset kokeilemaan käytännössä miltä se mökkeily tuntuu ja löytyykö viherpeukaloa tällaisen uudisraivaajaurakan jälkeen.
Tästä se alkoi, toukokuussa meidän siirtolapuutarhamökki kesä 2014!


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti